Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuurierot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuurierot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kuulumisia Marokosta

Hiljaiseloa tassa blogielamassa, Marokkoon saavuin vajaa viikko sitten ja nyt ollaan juostu ympari Marokkoa papereiden kanssa. Nyt paperit ovat koossa ja jossakin virastossa talla hetkella. Kaantaja povasi, etta viikossa oltaisiin naimisissa, mutta saa nahda. Yllattavan hyvin on mennyt, vaikka muutama itku itketty ja turhautuminen kaikkiin leimoihin ja juoksemiseen on usein esilla. Mutta hyvalta nayttaa viela, kukaan ei ole pakottanut hankkimaan Suomesta enaa muita papereita tai leimoja.

Eilen olin marokkolaisen tyton syntymapaivilla. Juhlat olivat taynna musiikkia ja tanssia. Erilaista kuin Suomessa, mutta minulla oli oikein hauskaa. Todella moni yritti minulle jutella ja valilla tuntui, etta olen kuuluisuus, jonka kaikki haluavat tuntea. Juuri kun olin lahdossa, ihmiset halusivat kuvaan minun kanssani. Se oli minun aikani kuuluisuudessa, hassulta se kylla tuntui, mutta uskon, etta minusta ei tule koskaan kuuluisaa.

Lahden jatkamaan papereita, kirjoittelen elokuussa kotiin paastyani viimeistaan tasta Marokon paassa tapahtuneista asioista. Hyvaa kesaa kaikille!

Marika