Step 3: Marokon päässä tapahtuvat asiat sekä omat muistelot

Tässä tekstissä palaan siihen, mitä pitää tehdä naimisiinmenon eteen kun olet jo päässyt papereidesi kanssa Marokkoon (leimojen kera tietenkin). Muistelen myös omia kokemuksia, jotka eivät välttämättä mene samalla tavalla kuin muiden. Mutta kun pääsee kääntäjän luokse, hän osaa auttaa teitä eteen päin, ellei niin ainakin adulin pitäisi se neuvominen osata tehdä. Ei kannata liikaa asiaa panikoida, kaikki on paljon helpompaa kun olisi luullut.

Mikäli papereitasi ei ole vielä käännetty, ne kannattaa ensimmäiseksi viedä kääntäjälle. Mikäli paperisi ovat jo käännätetty tai ovat kääntäjällä suunnaksi kannattaa ottaa Rabat. Sieltä pitää hakea suomalaiselle osapuolelle marokkolainen rikosrekisteriote. Tämä haetaan oikeusministeriöstä ja suosittelen paikalla olemaan heti aamusta. Sisään pääsee ainoastaan asianomainen ja sisällä tarvitsi täyttää kaavake sekä antaa kopio(!) syntymätodistuksesta sekä näyttää muistaakseni passi. Siellä oli paljon porukkaa ja kireä virkailija, hirvittävän hyvää kokemusta en paikasta saanut. Muistutan tässä vaiheessa kynän tärkeydestä, itse unohdin kynäni ulos ja joudun joltakin virkailijalta lainaksi sellaista pyytämään. Sain käskyn tulla takaisin kello 12. Tällöin piti olla merkit rikosrekisteriotetta varten mukana (10dh maksoivat) sekä numero, jonka sain virkailijalta kun palautin lomakkeen.

Tässä oli muutama tunti odottelua välissä, joten päätimme lähteä hakemaan tarvittavat terveystodistukset kummallekin. Lääkäri oli poissa ja häntä piti odotella, mutta lopulta päästiin sisään ja saatiin terveystodistukset. Lääkäri ei katsonut kummankaan terveydentilaa, tai edes kysynyt asiasta. Myöhemmin tarvitsimme toiset terveystodistukset adulia varten, mutta tämä saattaa riippua myös adulista.

Kun rikosrekisteriote on saatu, osuus Rabatissa on ohi. Vielä ennen kuin saa papereita viedä eteenpäin, tarvitaan kääntäjältä käännätetyt paperit (arabiaksi). Kääntäjän pitäisi neuvoa teidät ulkoasiainministeriöön, josta tarvitsette leiman esteettömyystodistukseen. Suosittelen tästä kysymään kääntäjältä, mikäli hän ei itse huomaa asiaa ottaa esille. Meidän kääntäjä halusi välttämättä tehdä minulle (ilmaiseksi) todistuksen uskonnosta, johon yllättävästi taas tarvittiin leima. Mikäli olet mies ja haluat naimisiin marokkolaisen naisen kanssa, sinun pitää kääntyä islamiin.

Nyt pitäisi paperit olla kunnossa suomalaisen osalta kunnossa ja matka kohti tuomioistuinta alkaa. Kannattaa käydä adulin luona ennen oikeuden eteen menemistä, sillä häneltä saatatte saada hyvinkin tarpeellista tietoa asioista. Adulin kanssa jutteleminen on todellakin pitkin matkaa suotavaa. Meille esimerkiksi kerrottiin, että tämä nainen, joka järjestelee kansioita, ottaa mielellään kahvirahaa palveluksistaan. Kaikki tästä eivät tykkää, mikäli heille yrität rahaa tarjota ja saattaa tehdä teidän olonne hankalaksi. Asenne tällä naisella muuttui heti paljon ystävällisemmäksi ja avuliaammaksi. Tästä eteenpäin adul opastaa, mutta kerron kuitenkin, mitä omalla matkalla eteen sattui.

Ensimmäisenä piti maksaa, että kansiomme otetaan sisälle. Sen jälkeen tuo nainen, Amina, järjesti meidän kansion ja käski hakemaan kopioita (4 kertaa minun ja 3 kertaa miehen) ja laillistamaan ne. Takaisin palattuamme jouduimme ensimmäiseen haastatteluun, joka oli valmistelua seuraavaan haastatteluun. Puhuin pelkästään englantia, joten haastattelussa tulkkinani toimi mieheni, sillä avioiduin paikallisten täyttämässä kaupungissa, jossa moni ei puhunut englantia. Kysymykset olivat peruskysymyksiä, missä tutustuttiin yms. Tuo haastattelija kirjoitti kaiken ylös. Seuraavaksi paperimme lähti kulkemaan ympäri tuomioistuinta ja päätyivät lopulta tuomarille. Tuomari kyseli ensin kysymyksiä mieheltäni ja sen jälkeen minulta muutaman kysymyksen huonolla englannilla, jota tuskin ymmärsin. Tärkeimmät kysymykset, joista Amina varoitti, olivat, kuuluuko johonkin poliittiseen ryhmään sekä onko ollut intiimissä kanssakäymisessä kumppaninsa kanssa. Näihin paras vastaus on kieltäminen, mikäli ei halua minkäänlaista ongelmaa tuomarista tai muista.

Haastattelijana seuraavaksi oli joku mies, josta en ole varma kuka hän oli. Hän naapurikaupungista, jonka alla avioitumiskaupunki oli. Hän kommunikoi enemmän kanssani, sillä osasi englantia enemmän. Tämän jälkeen oli haastattelu poliisin luona, joka kirjoitti ja kyseli sitten taas enemmän. Tiedot koskivat itseään, sisarukset, vanhemmat, koulu... Kansio saatiin seuraavana päivänä ja se kuljetettiin oikeuteen. Tämä muistaakseni oli viimeisiä asioita, joita tarvittiin ennen avioitumislupaa, joka lyötiin käteen 22.6.2015. Se kädessä sitten kiidettiin adulin luokse, joka käski meidän mennä taas hakemaan terveystodistus. Tämä lääkäri sentään kyseli minulta olenko terve, mutta todistus heltisi kuitenkin helposti.

Naimisiin päädyttiin 23.6.2015, kymmenen päivää saapumisestani Marokkoon. Juhlia ei Marokossa pidetty, mutta Suomessa jonkinlaista juhlaa pitäisi varmasti miettiä joskus tulevaisuudessa. Todella vaikeaa vain suunnitella mitään, sillä oma unelmani ei ole koskaan ollut prinsessahäät tai edes päästä naimisiin. Suunnitelmia lapsuudesta ja nuoruudesta ei siis ole, joten kaikki pitäisi aloittaa aivan alusta.

Mielestäni me pääsimme naimisiin todella helposti, muutama päivä oikeudessa meni, mutta moni muu odotteli siellä paljon pidempään. Yhdellä pariskunnalla oli ongelmia edetä. Syynä oli yhden asiakirjan käännöksen puuttuminen, josta ei heille kuitenkaan haluttu kertoa. Saivat selvittää asian itse. Toisella pariskunnalla, jonka tapasin Suomen suurlähetystössä, kesti 1,5 kuukautta päästä naimisiin. Me olimme onnellisia sekä ajan kanssa, että haastatteluiden kanssa, sillä kaikki haastattelut saimme olla yhdessä. Kuulimme, että jotkut pariskunnat erotetaan haastatteluiden ajaksi ja syytä meidän erottamattomuudelle en osaa sanoa.

Kun paperit on saatu adulilta naimisiinmenosta, hän lähettää teidän vielä leimauttamaan paperit. Tämän jälkeen suunta on kohti Rabatia ja Suomen suurlähetystöä, josta pitäisi vielä leimat papereihin saada. Tämä maksaa, joten suosittelen etsimään hinnan tälle leimalle. Näiden kahden leiman jälkeen paperi on laillinen myös Suomessa, jonne pitää tuo todistus saada, että olette laillisesti aviossa myös Suomessa. Tämä paperi tuodaan Suomeen ja viedään maistraattiin, jossa teidät rekisteröidään avioliittoon.

Saa kysyä, ihmetellä ja/tai kommentoida. Olen myös pahoillani, että tämä blogi on nyt jäänyt vähemmälle ensin matkani takia ja nyt syy löytyy koulun alkamisesta. Ryhdistäydyn tässä syksyn mittaan, ainakin toivon mukaan.

Marika

Elossa ollaan

Saavuin tänään Marokosta Suomeen Barcelonan kautta. Viimeisen 31,5 tunnin aikana olen nukkunut vain 1,5 tuntia. Lennot menivät hyvin ja pääsin lopulta omaan kotiin, joka on ollut pari kuukautta tyhjillään. Tämä tulee olemaan ensimmäinen yö, jolloin nukun täällä. Pidempää postausta tulee myöhemmin, kunhan olen ensin palautunut matkastani.

Marika

Kuulumisia Marokosta

Hiljaiseloa tassa blogielamassa, Marokkoon saavuin vajaa viikko sitten ja nyt ollaan juostu ympari Marokkoa papereiden kanssa. Nyt paperit ovat koossa ja jossakin virastossa talla hetkella. Kaantaja povasi, etta viikossa oltaisiin naimisissa, mutta saa nahda. Yllattavan hyvin on mennyt, vaikka muutama itku itketty ja turhautuminen kaikkiin leimoihin ja juoksemiseen on usein esilla. Mutta hyvalta nayttaa viela, kukaan ei ole pakottanut hankkimaan Suomesta enaa muita papereita tai leimoja.

Eilen olin marokkolaisen tyton syntymapaivilla. Juhlat olivat taynna musiikkia ja tanssia. Erilaista kuin Suomessa, mutta minulla oli oikein hauskaa. Todella moni yritti minulle jutella ja valilla tuntui, etta olen kuuluisuus, jonka kaikki haluavat tuntea. Juuri kun olin lahdossa, ihmiset halusivat kuvaan minun kanssani. Se oli minun aikani kuuluisuudessa, hassulta se kylla tuntui, mutta uskon, etta minusta ei tule koskaan kuuluisaa.

Lahden jatkamaan papereita, kirjoittelen elokuussa kotiin paastyani viimeistaan tasta Marokon paassa tapahtuneista asioista. Hyvaa kesaa kaikille!

Marika

Step 2: Kääntäminen ja leimat

Tultiin lopulta miehen kanssa siihen tulokseen, että käännetään kuitenkin paperit vasta Marokossa. Kaikki paperit, jotka pitää tilata, saa englanniksi tai ranskaksi. Minun piti ainoastaan käännättää työtodistukseni, jonka käänsin ranskaksi. Käännetään se sitten uudelleen Marokossa. Kääntäjä löytyi tähän kotipaikkakunnaltani, joten pystyin käännöksen hakemaan suoraa töiden jälkeen.

Kääntäminen

Kääntäjän pitää olla virallinen kääntäjä, eli auktorisoitu kääntäjä. Tämä kääntäjä laittaa todisteeksi leimat ja liitää käännökseen paperin, jonka mukaan hän on tekstin kääntänyt. Käännättäminen kannattaa tehdä ajoissa, minun yksi paperini kesti viisi päivää. Helsingistä löytyy suomi-arabia kääntäjä, jota itsekin harkitsin. Vähemmällä vaivalla kuitenkin pääsin kun käännätin suomesta ranskaksi.

Leimat

Kun lopulta kaikki paperit ovat kasassa ja kääntäminen hoidettu, pitää hankkia leimat. Nämä saa Helsingistä. Vaihtoehtoja on kaksi: postin kautta lähetys tai siellä käyminen. Postin kautta paperit jos lähettää, pitää mukana olla kuitti maksusta. Hinta on 20€/paperi.

Itse kävin Helsingissä, nukuin yön kaverien luona ja lähdin aamusta seikkailemaan ulkoasiainministeriöön. Ulkoasiainministeriö sijaitsi Katajanokassa Merikasarminkadulla ja se oli aika helppo löytää karttaa käyttämällä. Asiakaspalvelu on auki 9-12 ja itse olin noin puoli kymmenen aikaan siellä. Leimat sain nopeasti ja samalla sain leiman kääntäjän laillisuudesta.

Seuraavaksi minut ohjattiin Marokon lähetystöön, joka sijaitsi Unioninkadulla. Vein ulkoministeriön leimaamat paperit lähetystöön, jossa sain toiset leimat papereiheni. Tämä maksoi muistaakseni neljältä paperilta 24€, eli 6€/paperi. Marokkolaiseen tapaan leimojen saanti oli hyvin hidasta, odottelin kyseisiä leimoja noin 20 minuuttia, kun taas ulkoasiainministeriössä leimojen kanssa meni enintään 5 minuuttia. Näiden leimojen jälkeen varmistin, että kaikki paperit ovat kunnossa naimisiin menoa varten ja olihan ne, onneksi. Nyt on yksi askel lähempänä avioitumista. Tähän asti minulla on mennyt papereihin rahaa noin 170€ Suomen päässä.

Lähetin paperit miehekkeelle sähköpostin välityksellä ja hän vie niitä käännätettäviksi. Olisi sitten paperit toivottavasti käännettyinä siinä vaiheessa, kun minä pääsen Marokkoon. Mies oli löytänyt kääntäjän, joka veloittaa 20€/paperi.

Nyt asioiden hoitaminen tapahtuu tästä lähtien Marokossa, toivotavasti minulla on kaikki tarvittavat paperit nyt mukana. Lähtöön on hurjat 11 päivää ja miehen näkemiseen aikaa on jäljellä 12 päivää. En ole tätä oikein vielä käsittänyt, mutta kiirettä tässä tuntuu olevan kaikkien muiden asioiden kanssa.

Marika

Sosionomin pääsykoe 2014, HAMK

Hui kamala kuinka pitkän aikaa on viime päivityksestä. Elämä tuntuu menevän liian nopeasti näin keväällä ohi, tälläkin viikolla hengähdyspäiviä on ainoastaan sunnuntaina, muut päivät ovat täynnä työtä ja sosialisointia jossakin muodossa. Marokon matkaankin on enää vajaa kuukausi, töitä jäljellä kaksi viikkoa.

Näin kiireen keskellä ajattelin puhua keväisestä asiasta, pääsykokeista. Ajattelin kertoa hieman omia kokemuksia HAMKin pääsykokeista sosionomi-linjalle. Hain viime vuonna sosionomiksi Hämeenlinnaan ja pääsin heittämällä sisään. Se oli ensimmäinen vuosi, kun pääsin edes sosionomin pääsykokeisiin, nyt olin laittanut HAMKin sijalle yksi.

Pääsykoeaamu alkoi matkalla Tampereelta Hämeenlinnaan. Mukana oli ennakkotehtävä, jonka olin valmistanut hyvissä ajoin. Se oli A4 arkin pituinen teksti itsestäni sekä motivaatiostani sosiaalialalle. Tämä piti olla mukana, ellei siitä halunnut pisteiden vähennystä. Muutamilta oli jäänyt tuo tehtävä tekemättä aikaisempana päivänä, meidän ryhmällä muistaakseni kaikilla oli mukana.

Koululle saavuin hyvissä ajoin, noin puolta tuntia aikaisemmin. Olin jättänyt varaa eksymiselle, jota ei kuitenkaan tapahtunut. Pääsykokeet sijaitsivat Ainola-rakennuksessa ja aula oli täyttynyt jännittyneistä ihmisistä. Hetken ympärilleni katseltuani löysin muutaman tutun ihmispaljoudesta. Eräs tutuistani oli jo opiskelemassa sosionomiksi ja antoi minulle vinkkejä pääsykokeisiin sekä haastatteluihin.

Ensimmäisenä oli vuorossa tuutoreiden tsemppauspuhe ja pieni info pääsykoepäivästä. He kertoivat, että valituksi tulisi 80 uutta oppilasta, enemmän kuin edellisenä vuonna. Seuraavaksi siirryttiin yläkertaan odottelemaan auditorioon pääsyä, auditorion ovella oli nimenhuuto (ja sitä mukaan siirtyminen järjestyksessä istumaan) ja muistaakseni tuossa kohti taidettiin henkkarit tarkistaa. Siirtyminen auditorioon kesti jonkin aikaa ja välissä oli hyvä käydä vessassa.

Kun kaikki olivat päässeet sisälle, alkoi kirjallinen osuus pääsykokeesta. Papereita tuli paperin jälkeen ja aikarajallisia tehtäviä toisen perään. Minusta tuntui, että kirjallinen osuus ei lopu koskaan, välillä meinasi turhautuminenkin iskeä. Niissä tehtävissä ainakin testattiin paineensietokykyä tiukkojen aikarajojen kanssa.

Ensimmäisinä tehtävinä oli matikan tehtävä, jossa oli paperillinen tehtäviä (kummallakin puolella). Aikaa niiden tekemiseen oli ehkä 10-15 minuuttia ja vaikka yleensä olenkin matikassa hyvä, meinasi paniikki viedä voiton. Tehtävät eivät sinänsä olleet vaikeita, mutta kaikki jännitys purkautui juuri siihen tehtävään. Tuon paperin jälkeen tunsin, että koko tehtävä oli mennyt penkin alle. Onneksi olin valmistautunut kokeeseen lukemalla tätä blogia, ja siellä yhdessä kohtaa kielletään luovuttamasta. Pian jo sain eteeni seuraavaa tehtävää ja minun oli aika unohtaa edellinen suoritus.

Yksi aikarajallisista papereista sisälsi arkillisen lyhyitä sarjakuvia, joiden järjestys oli sotkettu ja niitä piti laittaa oikeaan järjestykseen. Toisessa paperissa oli muotoja, pisteitä ja viivoja, joista piti piirtää kuva. Seuraava paperi oli samainen tehtävä, mutta nyt aikaa oli puolet vähemmän käytettävissä ja samoja kuvia ei saanut piirtää. Itselläni jäi tähän toiseen paperiin muutamia kuvia piirtelemättä, mutta se ei haitannut. Näissä kokeissa oli myös jonkinlainen kirjoitustehtävä tekstin pohjalta. Taisi niitä muitakin tehtäviä olla, mutta en nyt kuollaksenikaan niitä muista. Itse unohdin jättää ennakkotehtävät tässä vaiheessa paperin mukaan, mutta sain sen onneksi palautettua psykologin haastattelussa ilman pisteiden laskua.

Kirjallisen osion jälkeen saimme ajat ryhmähaastatteluun ja psykologihaastattelun sijainnit. Tässä vaiheessa itse menin käymään syömässä, mutta jotkut ihmiset olivat fiksuja ja menivät ensin haastateltaviksi ja pääsivät sitten pois ryhmähaastattelun jälkeen. Kävin itse ensin ryhmähaastattelussa ja sen jälkeen psykologin kanssa juttelemassa.

Ryhmähaastattelu oli mielenkiintoinen tilanne, olen niitä aina inhonnut. Muutamat haastattelut olen käynyt läpi töitä etsiessäni ja aina ne ovat menneet huonosti. Tämä haastattelu siis oli minulle jännittävä. Onneksi minun ryhmäni oli oikein mukava porukka, vaikka muutama hiljainen joukossakin oli. Aiheena oli muistaakseni keskustelu sosionomin huonoista puolista, millainen ihminen ei sovellu sosionomiksi tai mitä ominaisuuksia on huonolla sosionomilla. Lähdimme kuitenkin ryhmämme kanssa liikkeelle siitä, millainen ihminen on hyvä sosionomiksi.

Mitä ryhmähaastattelussa kannattaa muistaa:

• Älä keskeytä, kuuntele
• Muista tuoda keskusteluun jokin uusi näkökulma
• Älä ole mykkä tai liian puhelias, keskitie on yleensä se paras
• Ota toiset huomioon, jos joku ei puhu, kysy hänen mielipidettään

Viimeisenä oli psykologin haastattelu, odottaa sai ihan tarpeeksi. Onneksi oli muita hakijoita, joiden kanssa viettää aikaa. Kaikki olivat ystävällisiä ja kukaan ei katsonut nenän varttaan pitkin. Yhden ihmisen haastattelu kesti noin kymmenen minuuttia, siinä ajassa piti tehdä vaikutus häneen. Tuokin oli jännittävä tilanne, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Itse poistuin haastattelusta hymyillen ja tiesin, että olin antanut kaikkeni.

Mikäli sinua pääsykokeet kutsuu, tsemppiä! Muista olla tehdä parhaasi ja katso mihin se riittää. Pidän peukkuja! Minulta myös saa kysyä, mikäli jotakin haluaa asiasta tietää.

Marika

Velvollisuuksien välttelyä

Asioita pitäisi hoitaa, mutta mitä minä teen? Kirjoitan blogiin ja välttelen vastuuta. Hyvä minä.

Ensimmäisessä postauksessani kerroin muuttavani Hämeenlinnaan opiskeluiden takia. Kirjoittelin jo viime viikolla hieman uutta postausta asunnon hakemisesta, mutta nyt se onkin jo vanhaa tekstiä. Jouduin miettimään kuinka aion hoitaa asuntohaun, sillä suurin osa kesästä menee Marokossa ja elokuussa kun sieltä palailen, saattaa olla jo vaikea löytää hyvää asuntoa. Ratkaisin tämän sillä, että aloitin asuntojen katselemisen jo viikko sitten. Asunto, johon rakastuin, oli liian kallis, mutta siinä olisi ollut aivan ihana keittiö. Löysin kuitenkin toisen ilmoituksen 37 neliön yksiöstä, jota kävin tiistaina katsomassa. Asunto oli halpa ja 1,5 kilometrin päässä koulustani. Ainoa, mitä epäilin asunnon suhteen, oli pieni suihku, jonne pitäisi vielä pesukonekin mahtua. Päätin kuitenkin ottaa asunnon.

Tunnen olevan todella onnekas tuon asunnon suhteen. Tuolla hinnalla, mitä minä tulen asunnosta maksamaan, löytyisi samaa kokoa 4-5 kilometrin päästä koulustani. Lisäksi neljä neliötä pienempi asunto miltein tuon asunnon naapurista, oli jo reilun satasen kalliimpi, vaikka omaan vuokraani vesimaksunkin olisinkin lisännyt. Tuo asunto oli ensimmäinen, jota edes kävin katsomassa, mutta nyt olen todella innoissani muuttamassa jo pois. Sain sovittua sopimuksen alkavaksi kesäkuun alusta, mutta muuttaa voin vaikka heti. Avaimet sain käteen heti sopimuksen kirjoittamisesta, ilman vuokratakuun maksua. Kova luotto on ihmisiin hänellä. Mutta mulla on vihdoin, 24 vuoden jälkeen oma asunto!

Aloittelin jo hieman pakkaamista, tai oikeastaan tutkin jo viisi vuotta sitten pakattuja tavaroita. Oli hauskaa tutkia, mitä laatikot olivat syöneet ja muutamia kivoja yllätyksiä tuli löydettyä niistä laatikoista vastaan. Myös turhuuksia oli tullut pakattua, mukeja oli varmaan jo reilut 30 pakattuna, minähän en edes juo kahvia tai teetä. Yritys olisi, että en liikaa tavaraa mukaani ottaisi. Pitäisi vielä yrittää joitakin huonekaluja ja tavaroita etsiä jostakin halvalla, toivoisin ainakin uutta vuodesohvaa, mutta vanhakin saa luvan kelvata tarpeen vaatiessa.

Olen kiinnostunut tee se itse-huonekaluista ja muista sisustuselementeistä. Facebookin ryhmässä löytyy kaikkea upeaa ja sormeni syyhyävät kokeilemaan jotakin niistä. Luultavasti kuitenkin tarvikkeiden haaliminen on liian työläs projekti ja tyydyn valmiisiin asioihin. Ehkä sitten joskus.

Taidan taas jatkaa velvollisuuksien hoitamista, mutta ehkä sitä ennen vähän sisustusideoita.

Marika

Pelätty päivä

Tänään oli päivä, jota olin stressannut jo pitkään, viisaudenhampaan poisto. Nyt se on ohi ja puren pumpulituppoa suun oikealla puolella. Eilen oli maha kipeä ja teki mieli oksentaa kun pelotti niin paljon. Ajatuksena se, että suustani revitään hammas oli jo pelottavaa. Yleensä en perusta puudutuksista, hampaita poratessa en koskaan halua puudutusta. En pelkää hammaslääkäreitä, olen juossut hammaslääkäreissä koko ikäni oikomishoidon ja muiden vaivojen kanssa. Mutta viisaudenhampaan poisto oli sellainen asia, joka ahdisti todella, todella paljon.

Kuvan ottanut Jelene Morris.

Kävin aamusta ensimmäisenä röntgenissä, jossa minut vastaanotti mukava ihminen. Kuvat onnistuivat heti ja ne lähetettiin suoraan hammaslääkärilleni. Olin varannut ajan kunnalliseen hammashoitolaan, ihan sen hinnan takia. Pääsin hammaslääkärille hieman myöhässä sovitun ajan, he laittoivat puuduukset ja odottivat hetken. Sen jälkeen he tökkivät hammastani ja kokeilivat, josko se olisi jo puutunut. Tökkiminen ja heiluttaminen tuntuivat paineena, mutta kipua ei tuntunut. Kesken kyllä piti vähän lisätä puudutusta vielä, mutta pian hammas olikin jo poissa. Ulkona hammashoitolasta olin 25 minuuttia sisällä oloni jälkeen, yhteensä toimitus kesti noin 20 minuuttia kun he katselivat, laittoivat puudutuksia, odottelivat ja vetivät ylähampaan ulos. Positiivinen kokemus kunnallisesta palvelusta ja jopa viisaudenhampaan poistosta. Jälkikipuja odotellessa kun puudutusaine lakkaa.

 

Marika

Mistä kaikki lähti?

Täällä ollaan taas näin vapun jälkeen. Vapun vietin kaveriporukalla selvinpäin miltein Lapissa. Siitä en tässä postauksessa ajatellut kertoa sen enempää, mutta ajattelin kertoa miten päädyin mieheni kanssa yhteen. Kaikki lähti loppuvuodesta 2011, jolloin soimasin itseäni ”huonosta” englannistani. Englantini on aina ollut tyydyttävä, mutta kaveriporukassa tunsin alemmuuskompleksia kun muut valittelivat heidän huonoa menestystään englannin kielen kokeessa, he saivat vain 9-. Samaisen toteamuksen jälkeen he kertoivat minulle, kuinka hienosti minulla on mennyt, sainhan minä kokeesta numeroksi 6½. 

Eräänä iltana päätin tehdä kielitaidolleni jotakin. Liityin penpals-sivustolle ja aloin jutella ihmisten kanssa englanniksi. Sain viestejä Euroopasta ja Amerikasta, mutta suurimmaksi osaksi viestit saapuivat Afrikasta, varsinkin Marokosta. Yksi miehistä kyseli kuinka saisi viisumin Suomeen. Pisteet suoruudesta, mutta intoa ei ollut häntä auttaa asian suhteen. Muutamat lepertelivät minulle ja kertoivat kuinka kaunis olin. Kiva kuulla, mutta sain heidän profiilikuvistaan pinnallisen vaikutelman, heidän kuvansa näyttivät paljaan yläkropan, joka yleensä oli lihaksikas. Tästä marokkolaisten porukasta löysin kaksi miellyttävää henkilöä. Yhdestä tuli kaveri, mutta hänen kanssaan yhteydenpito loppui jossakin vaiheessa. Toinen poikkeuksista oli nykyinen kihlattuni, H. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt nimeeni, se oli miltein sama kuin hänen siskollaan. Juttelimme päivittäin kaveripohjalla Skypessä. Meillä oli hauskaa ja vaihdoimme mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja tutustuimme. Kumpikaan meistä ei halunnut muuta kuin kaveruutta, mutta elämä ei pelannutkaan meidän sääntöjemme mukaan. Jokusen kuukauden kuluttua huomasimme, että kaveruus oli muuttunut ystävyyden kautta joksikin muuksi. Kumpikin tykkäsi toisesta.

Kuvan ottaja Jon Payne.

Minulla kesti reilu puoli vuotta kunnes uskalsin matkustaa hänen luokseen. Pelottelin itseäni netistä lukemillani keskusteluilla marokkolaisista miehistä, mutta en päässyt ajatuksesta eroon. Minun oli käytävä katsomassa, kuka tuo H oikein oli. Ennen matkustamista hänen luokseen tarvitsin todella paljon juttelua Skypessä videon kera. Olin saada hermoromahduksen jännityksestä. Kesäkuussa 2012 matkustin häntä tapaamaan. Olin hermostunut uuden ihmisen tapaamisesta, yksin matkustamisesta, lentokoneen vaihtamisesta Lontoossa, yöstä lentokentällä sekä Afrikasta, joka jo minun korvassani kuulosti todella pelottavalta. Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä myöntää, että tyhmähän minä silloin olin. En ottanut hotellia, vaan sopimus oli, että yövyn hänen veljellään. Olin silloin todella sinisilmäinen, suurin asia, jota pelkäsin oli, että hän jättäisi tulematta lentokentälle ja odottaisin häntä turhaan. Nyt kun näin jälkeenpäin ajattelen asiaa, minullehan olisi voinut käydä ihan mitä tahansa, johon verrattuna tuo minun pelkoni olisi ollut todella pientä. Minun onneksi ja pelastuksekseni vastassa oli se sama ihminen, johon olin tutustunut.

Kahden viikon aikana kun Marokossa olin, tutustuin H:n perheeseen ja ystäviin. Me kierrettiin ympäri Agadiria ja käytiin Essaouirassa. Matkani loppupuolelle oli sattunut gnawa festivaalit, joita me kävimme suuremmalla porukalla katselemassa ja kuuntelemassa. Tutustuin paremmin myös tuohon mieheen, joka oli ihan samanlainen kuin antoi netissäkin ymmärtää. Tietenkin alussa kumpikin siloittelivat omia rosoisuuksiaan, mutta nykyisin saamme olla täysin vapautuneita.

Kuvan ottanut Mark Stevens

Olen käynyt Marokossa neljä kertaa, mutta reiluun vuoteen en sinne ole päässyt töiden takia. Nyt kesäkuussa odotus kuitenkin palkitaan. Vajaa kuusi viikkoa ja olemme taas yhdessä. Lento Marokkoon on varattu kesäkuuksi. Lennän Tukholman kautta Marrakechiin, joka on minulle uusi lentokenttä. Aikaisemmin olen lentänyt Agadirin kentälle, jonka jo aika hyvin tunnen. Laskeutuminen kyseiselle kentälle tuo minulle nykyisin itkun silmään ja sydän meinaa pakahtua onnesta. Olen tullut takaisin kotiin. Marrakechin kentästä en tiedä mitään, mutta viimeistään miehen kainalossa tunnen olevani kotona ja siellä minne kuulun. Hassua kuinka nopeasti toiseen ehtii tottua ja eron hetki on aina hirveä.

Kirjoitan myöhemmin reissuistani Marokkoon ja jonkinlaista mitä Agadirissa kannattaa tehdä-päivitystä. Kysymyksiä saa lähetellä, vastailen niihin mielelläni. Nyt hiljenen taas hetkeksi, kuulumisiin!

Marika

Step 1: Papereiden kerääminen Suomesta

Mitä papereita tarvitsee, jos haluaa mennä naimisiin Marokossa? Tätä kysymystä olen pohtinut hyvin pitkään ja yrittänyt etsiä internetin ihmeellisestä maailmasta vastausta. Mieheni Marokossa on yrittänyt ottaa selvää siellä päässä kyseisistä papereista. Hän kävi kysymässä papereista kotipaikkakuntansa adulien (= sikäläinen vihkijä) toimistoista. Hän myös löysi halvan adulin, jota ajatteli meitä vihkimään. Vaikka näinkin hyvin olen jo perillä tarvittavista asioista, edelleenkin olen hyvin hämmentynyt. Tällä hetkellä olen vasta ensimmäisessä vaiheessa, papereiden keräämisessä.

Suomesta tarvitsen mukaani ainakin nämä paperit:

Esteettömyystodistus

Itse laitan esteettömyystodistuksen hakuun ensi viikolla. Tämän asian laitan vireille maistraatissa, vaikka sen voi myös hakea oman kotiseurakunnan kirkkoherranvirastosta. Esteidentutkinta kestää yleensä viikon. Esteettömyystodistuksen pitäisi olla uskonnon määrittävä, tämä onnistuu kuitenkin helposti kun asiasta ilmoittaa hakuvaiheessa.

Syntymätodistus

Tämä osoittautui virkatodistukseksi, jonka saa myös maistraatista sekä seurakunnalta. Kysyin samalla tätä maistraatista ja sen saa esteettömyystodistuksen kanssa ”pakettina”. Virkatodistuksen voi myös kirjata syntymätodistuksen nimellä, sillä Suomessa syntymätodistusta ei sillä nimellä tunneta.

Rikosrekisteriote

Tämän saa tilattua netistä osoitteesta Suomi.fi. Huomaa, että sivustolla on eri vaihtoehto lasten kanssa työskenteleville sekä työlupaan, viisumiin tai muuhun sen tapaiseen rinnastettaville asioille, valitse siis jälkimmäinen. Hintana jälkimmäiselle on tällä hetkellä 12 euroa, joka laskutetaan erikseen. Tyhjät rikosrekisteriotteet voidaan kääntää myös englanniksi, ranskaksi, saksaksi tai espanjaksi.

Todistus työstä/koulusta/työttömyydestä

Tämä tarvitaan syystä, jota en itsekään tiedä. Kaikki adulit, joilta mieheni kysyi, vaativat tätä. Joissakin vanhoissa keskusteluissa netissä tätä ei mainittu. Itse hankin todistuksen töistä. Muihin vaihtoehtoihin en ole perehtynyt, mutta todistusta kannattaa tilanteen mukaan varmaan kysellä koulusta tai työvoimatoimisto/Kela akselilta.

Todistus avioerosta

Mikäli olet ollut naimisissa aikaisemmin, tarvitset virallisen todistuksen avioerosta.

Kaikki yllä olevat paperit ovat voimassa Marokon päässä ainoastaan 3 kuukautta, vaikka Suomessa papereiden voimassaoloaika on 4 kuukautta. Loput paperit voidaan hoitaa Marokossa, niistä kirjoitan myöhemmässä vaiheessa.

Tulen perehtymään itse siihen, että käännätän paperit Suomessa arabiaksi. Jotkut adulit kelpuuttavat kuulema paperit ranskaksi, mutta eivät kaikki. Asiaa kannattaa kysyä vihkivältä adulilta. Käännöksistä kirjoittelen kuitenkin enemmän vasta sitten, kun paperit ovat kerätty. Kerron tulevaisuudessa myös kaikista leimoista, joita paperit vaativat ja yritän hieman pitää kirjaa kuinka paljon tämä paperityö vie rahaa Suomen päässä.

Paljon selvittämistä tarvitaan vielä, mutta itselleni paperit ovat hieman jo selvinneet. Näillä toivottavasti pääsen itse eteenpäin, huomenna käyn maistraatissa ja todistus työstä on jo hoidettu.

Marika

Suunnitelmat pieleen-ärsytys

Tällä hetkellä ärsyttää. Suunnitelmissa tänään ja huomenna oli Prätkähiiri-maraton pienellä kaveriporukalla (minä, ystäväni ja hänen tyttöystävänsä). Tänään kuitenkin ystäväni soitti peruakseen taas koko jutun. Tätä aikaisemmin hän on perunut kaksi kertaa töiden takia, se tietenkin on ymmärrettävää, vaikka harmittikin todella paljon. Tällä kertaa perumisen syy on lettukestit. Ystäväni tyttöystävän äiti oli kutsunut heidät lettukesteille ja heidän on kuulema pakko mennä. Eniten minua tässä asiassa risoo, että minun kanssa suunnitelmat pitäisi perua joka kerta, mikäli jotakin ”pakollista” lettukestiä ja muuta kissanristiäisiä olisi samalle päivälle. Tätä maratonia kuitenkin suunniteltu monta kuukautta, mutta aina suunnitellut päivät pyhitetään jollekin tärkeämmälle tai vähemmän tärkeälle asialle ja peruuntumisesta ilmoitetaan vasta kun asiasta kyselen.

Ystäväpiirissäni olen huomannut kuinka tyttö- ja poikaystävät ovat vieneet kaiken ajan ystäviltäni ja heillä ei ole aikaa omille ystävilleen. Yhtä ystävää en ole nähnyt kunnolla kahdenkesken sitten vuoden 2011. Hän ei koskaan lähde mihinkään, vaikka itse soittaisi ja pyytäisi. Hän ei soittele. Hän löysi seurustelukumppanin ja unohti ystävänsä. Nykyisin hän on naimisissa kyseisen kumppanin kanssa enkä jaksa enää soitella tai tekstailla hänelle, koska tiedän, ettei hän kuitenkaan lähde. Muistelen omaa seurustelusuhdettani kun olin 18-vuotias ja olin aivan samanlainen. Varsinkin seurustelun ensimmäiset kuukaudet kuluivat tiiviisti poikaystäväni seurassa. Kuulin asiasta hyvin paljon ja aloin kiinnittämään asiaan enemmän huomiota. Yritin löytää aikaa myös ystävilleni, vaikka vaikeaa se välillä olikin. Ystävät kuitenkin ovat vierelläsi ja tukevat sinua, vaikka poikaystäväsi syystä tai toisesta ei jonain päivänä vierelläsi olisikaan.

Näin vanhempana ymmärrän, että ystäviä pitää arvostaa. Jos et muista ystäviäsi, miksi olettaisit heidänkään muistavan sinua? Jotkut ystävykset ovat kuitenkin sellaisia, joihin voi ottaa yhteyttä vaikka pitkään aikaan ei ole mitään puhunutkaan. Yksi ystäväni on tällainen ja on aina ollut. Nykyisin hän asuu ulkomailla, mutta olemme silti hyviä ystäviä. Jotkut ystävyyssuhteet tarvitsevat enemmän hoitoa kuin toiset, mutta kaikki ystävät ovat arvokkaita.

Mikäli tunsit omantunnon kolkuttavan syvällä päässäsi, laita ystävällesi vaikkapa viesti tai soita hänelle. Vielä parempi, jos sovit päivän nähdä häntä. Yksi viesti tai puhelu voi piristää ystäväsi päivää enemmän kuin arvaatkaan. Jokainen päivä voi olla ystävänpäivä.

Marika

Koska kasvoin isoksi?

Lasten kanssa työskennellessäni olen huomannut, kuinka välillä on todella vaikea heittäytyä leikin vietäväksi. Majan rakennus sekä legoilla ja dubloilla luominen onnistuu miltein vaivattomasti, mutta se tarinallinen puoli tuottaa ongelmia. Lapset joutuvat ohjeistamaan minua kaikessa, mitä pitäisi tehdä tai sanoa ja välillä itseäni naurattaakin tämä. Toisaalta he myöskin ohjeistavat ja kertovat toisilleen, mitä pitäisi tehdä. Lapset ovat kyllä kärsivällisiä minun suhteeni, mutta välillä tuntuu, että en osaa edes rakentaa dubloista oikeanlaista lentokonetta kuin pienin haluaisi. Hänen täytyy siis rakentaa koko alus uudelleen.

Alus, joka pienimmälle kelpasi.

Lapsena omasta mielestäni parhaimmat lelut olivat Barbit sekä legot. Myöskin upeat autot olivat kiinnostavia. Nuket jätin suoraan pölyttymään varastoon, en voinut sietää niitä. Leikin lapsena hyvin paljon naapuristossa asuneiden poikien kanssa, tyttöjä ei lähettyvillä oikeastaan ollut. En tiedä johtiko poikapuoleinen kaverijoukko siihen, että nykyisin koen paljon helpompana luoda kontakteja miespuoleisten ihmisten kanssa. Tyttökavereita minulla lapsena oli muutama. Taisin saada koulusta ensimmäiset tyttökaverit, joiden kanssa vietin aikaa. Siskoja ja veljiä minulla ei ole, joten naapurusto muokkasi minusta jonkinlaisen poikatytön.

Koska sitä sitten pitäisi olla tyytyväinen omaan ikäänsä? Muistan itse lapsena välillä halunneeni kasvaa aikuiseksi heti. Työpaikallani nuorimmainen haluaisi olla keskimmäisen ikäinen. Keskimmäinen lapsista taas odottaa täyttävänsä 15 vuotta. Minä toivoisin nykyisin välillä olevani lapsi. Alaikäisenä toivoisi olevan jo täysi-ikäinen. Vanhempana haluaisi olla nuorempi. Iälle ei kukaan kuitenkaan voi mitään, vaikka yrittäisi. Jossakin vaiheessa elämää myös yritin haaveilla itseni lentämään Mikä-mikä-maahan Peter Panin kanssa, jolloin ei tarvitsisi koskaan kasvaa. Täytyy todeta, että näin ei valitettavasti käynyt. Jouduin siis kasvamaan mielikuvituksettomaksi aikuiseksi. Viikonloppuna kuitenkin hyppään hetkeksi takaisin lapsuuteen ja aloitan kaveriporukan kanssa Prätkähiiri-maratonin, vanhoja Prätkähiiriä tietenkin. Tuskin maltan odottaa. Ehkä minäkin saan hetken taas olla lapsi.

En halua tyytyä siihen, millainen tällä hetkellä olen. Koen, että olen hukannut mielikuvitukseni kun olen saanut lisää ikää. Haluaisin kehittää mielikuvitustani paremmaksi, mutta olen huomannut, että se ei ole helppoa. Olen kirjoittanut ystäväni kanssa erästä tarinaa vuodesta 2006, johon mielikuvitusta tarvitaan reilun 50 luvun jälkeen. Nykyisin huomaan, että lukuja on paljon helpompi kehitellä kuin aikaisemmin, joten ehkä mielikuvitukseni on availemassa suljettua arkkua ja yrittämässä päästä vapauteen. Ehkäpä minä joskus luon jotakin uutta mielikuvitukseni avulla. Toivossa on ainakin hyvä elää.

-Marika

Kuka? Mitä? Miksi?

Kevät tuo mukanaan uusia tuulia, ainakin tuolla puuskalla luulisi jotain uutta tulevan. Itselleni kevät toi tämän blogin. Myös elämässäni puhaltavat kohta uudet tuulet. Tällä hetkellä työskentelen yksityisessä perheessä lastenhoitajana. Perheessä on 3, 6 ja 9-vuotiaat lapset. Työsuhteeni loppuu toukokuun lopussa, jonka jälkeen käyn vetämässä yhden rippileirin ja heti sen jälkeen suunnistan Marokkoon. Siellä minun pitäisi avioitua ihanan marokkolaisen miehen kanssa ja elokuussa palailen takaisin Suomeen. Matkan jälkeen olisi pikainen muutto kaupungista toiseen ja olla syksyllä koulun penkillä.

Eräänä iltana muutamia päiviä takaperin yritin googlailla ratkaisua ongelmiini. Ratkaisua etsin hakusanoilla naimisiin Marokossa, auktorisoitu kääntäjä sekä maistraatti. Löysin hakusanoilla keskusteluja miltein kymmenen vuoden takaa, jossa ihmiset sadattelevat kuinka paperityöt ovat hirveitä tai tsemppaavat toisiaan. Myöskin varoitteluja sekä typeriä rasistisia kommentteja löysin joistakin sivustoilta. Sain kuitenkin löydettyä hieman tietoa leimoista ja papereista ja nyt ajattelin samalla oman valmistelujeni avulla mahdollisesti auttaa muitakin ihmisiä tässä tilanteessa. Tämän papereiden haalimisen aloittelen ensi viikolla ja postausta tulee asiasta seuraavalla viikolla. Paperisodan lisäksi ajattelin kirjoittaa tulevaisuudessa tänne esimerkiksi matkailusta, työstä, opiskelusta sekä tulevasta muutosta.

Essaouira, Marokko

Jännityksellä odotan tulevaa paperisotaa ja innolla odotan kesäkuuta kun pääsen matkustamaan taas oman kullan kainaloon.Elän oman elämäni käännekohtaa, minusta tulee vaimo, muutan pois Tampereelta ja uusi kotikaupunkini tulee olemaan Hämeenlinna. Kohta en ole enää töissä, vaan astun uuten maailmaan, ammattikorkeakouluun. Nimeni on Marika. Ikää minulle on kertynyt 24 vuotta ja olen hyvin onnellinen.

Marika