Eilen olin marokkolaisen tyton syntymapaivilla. Juhlat olivat taynna musiikkia ja tanssia. Erilaista kuin Suomessa, mutta minulla oli oikein hauskaa. Todella moni yritti minulle jutella ja valilla tuntui, etta olen kuuluisuus, jonka kaikki haluavat tuntea. Juuri kun olin lahdossa, ihmiset halusivat kuvaan minun kanssani. Se oli minun aikani kuuluisuudessa, hassulta se kylla tuntui, mutta uskon, etta minusta ei tule koskaan kuuluisaa.
Lahden jatkamaan papereita, kirjoittelen elokuussa kotiin paastyani viimeistaan tasta Marokon paassa tapahtuneista asioista. Hyvaa kesaa kaikille!
Marika