Mistä kaikki lähti?

Täällä ollaan taas näin vapun jälkeen. Vapun vietin kaveriporukalla selvinpäin miltein Lapissa. Siitä en tässä postauksessa ajatellut kertoa sen enempää, mutta ajattelin kertoa miten päädyin mieheni kanssa yhteen. Kaikki lähti loppuvuodesta 2011, jolloin soimasin itseäni ”huonosta” englannistani. Englantini on aina ollut tyydyttävä, mutta kaveriporukassa tunsin alemmuuskompleksia kun muut valittelivat heidän huonoa menestystään englannin kielen kokeessa, he saivat vain 9-. Samaisen toteamuksen jälkeen he kertoivat minulle, kuinka hienosti minulla on mennyt, sainhan minä kokeesta numeroksi 6½. 

Eräänä iltana päätin tehdä kielitaidolleni jotakin. Liityin penpals-sivustolle ja aloin jutella ihmisten kanssa englanniksi. Sain viestejä Euroopasta ja Amerikasta, mutta suurimmaksi osaksi viestit saapuivat Afrikasta, varsinkin Marokosta. Yksi miehistä kyseli kuinka saisi viisumin Suomeen. Pisteet suoruudesta, mutta intoa ei ollut häntä auttaa asian suhteen. Muutamat lepertelivät minulle ja kertoivat kuinka kaunis olin. Kiva kuulla, mutta sain heidän profiilikuvistaan pinnallisen vaikutelman, heidän kuvansa näyttivät paljaan yläkropan, joka yleensä oli lihaksikas. Tästä marokkolaisten porukasta löysin kaksi miellyttävää henkilöä. Yhdestä tuli kaveri, mutta hänen kanssaan yhteydenpito loppui jossakin vaiheessa. Toinen poikkeuksista oli nykyinen kihlattuni, H. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt nimeeni, se oli miltein sama kuin hänen siskollaan. Juttelimme päivittäin kaveripohjalla Skypessä. Meillä oli hauskaa ja vaihdoimme mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja tutustuimme. Kumpikaan meistä ei halunnut muuta kuin kaveruutta, mutta elämä ei pelannutkaan meidän sääntöjemme mukaan. Jokusen kuukauden kuluttua huomasimme, että kaveruus oli muuttunut ystävyyden kautta joksikin muuksi. Kumpikin tykkäsi toisesta.

Kuvan ottaja Jon Payne.

Minulla kesti reilu puoli vuotta kunnes uskalsin matkustaa hänen luokseen. Pelottelin itseäni netistä lukemillani keskusteluilla marokkolaisista miehistä, mutta en päässyt ajatuksesta eroon. Minun oli käytävä katsomassa, kuka tuo H oikein oli. Ennen matkustamista hänen luokseen tarvitsin todella paljon juttelua Skypessä videon kera. Olin saada hermoromahduksen jännityksestä. Kesäkuussa 2012 matkustin häntä tapaamaan. Olin hermostunut uuden ihmisen tapaamisesta, yksin matkustamisesta, lentokoneen vaihtamisesta Lontoossa, yöstä lentokentällä sekä Afrikasta, joka jo minun korvassani kuulosti todella pelottavalta. Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä myöntää, että tyhmähän minä silloin olin. En ottanut hotellia, vaan sopimus oli, että yövyn hänen veljellään. Olin silloin todella sinisilmäinen, suurin asia, jota pelkäsin oli, että hän jättäisi tulematta lentokentälle ja odottaisin häntä turhaan. Nyt kun näin jälkeenpäin ajattelen asiaa, minullehan olisi voinut käydä ihan mitä tahansa, johon verrattuna tuo minun pelkoni olisi ollut todella pientä. Minun onneksi ja pelastuksekseni vastassa oli se sama ihminen, johon olin tutustunut.

Kahden viikon aikana kun Marokossa olin, tutustuin H:n perheeseen ja ystäviin. Me kierrettiin ympäri Agadiria ja käytiin Essaouirassa. Matkani loppupuolelle oli sattunut gnawa festivaalit, joita me kävimme suuremmalla porukalla katselemassa ja kuuntelemassa. Tutustuin paremmin myös tuohon mieheen, joka oli ihan samanlainen kuin antoi netissäkin ymmärtää. Tietenkin alussa kumpikin siloittelivat omia rosoisuuksiaan, mutta nykyisin saamme olla täysin vapautuneita.

Kuvan ottanut Mark Stevens

Olen käynyt Marokossa neljä kertaa, mutta reiluun vuoteen en sinne ole päässyt töiden takia. Nyt kesäkuussa odotus kuitenkin palkitaan. Vajaa kuusi viikkoa ja olemme taas yhdessä. Lento Marokkoon on varattu kesäkuuksi. Lennän Tukholman kautta Marrakechiin, joka on minulle uusi lentokenttä. Aikaisemmin olen lentänyt Agadirin kentälle, jonka jo aika hyvin tunnen. Laskeutuminen kyseiselle kentälle tuo minulle nykyisin itkun silmään ja sydän meinaa pakahtua onnesta. Olen tullut takaisin kotiin. Marrakechin kentästä en tiedä mitään, mutta viimeistään miehen kainalossa tunnen olevani kotona ja siellä minne kuulun. Hassua kuinka nopeasti toiseen ehtii tottua ja eron hetki on aina hirveä.

Kirjoitan myöhemmin reissuistani Marokkoon ja jonkinlaista mitä Agadirissa kannattaa tehdä-päivitystä. Kysymyksiä saa lähetellä, vastailen niihin mielelläni. Nyt hiljenen taas hetkeksi, kuulumisiin!

Marika